Paimensukuisten lapinkoirien isä- ja emälinjat
Marika Niemelä
Polveutumislinjaa isä, poika, pojanpoika, jne. kutsutaan isälinjaksi ja vastaavasti ” äiti, tytär, tyttären tytär jne.” jatkumoa emälinjaksi. Perinnöllisestä aineksesta Y-kromosomin sisältämä DNA periytyy ainoastaan isältä pojalle ja on siten täysin sidottu isälinjaan. Soluhengitystä koodaava mitokondrio-DNA periytyy puolestaan emän kautta jälkeläisille ja siirtyy emälinjaa pitkin sukupolvelta toiselle. Isä- ja emälinjoihin sidotun geneettisen aineksen muuntelu on osa perinnöllistä vaihtelua.
Isä- ja emälinjat ovat yksi tapa hahmottaa nykyisen paimensukuiskannan muodostamaa kokonaisuutta. Niitä tarkastelemalla voi havaita, mitä kautta ja missä määrin eri suvut ovat jatkuneet nykypäivän koiriin, ja mitkä suvut ehkä uhkaavat jäädä käyttämättä. Emä- ja isälinjojen jatkumisen turvaaminen monia ”puroja” pitkin on yksi keino säilyttää koirakannan perinnöllinen monimuotoisuus mahdollisimman laajana.
Oheisten linkkien takaa löytyviin kaavioihin on koottu paimensukuisten toistaiseksi
säilyneet isä- ja emälinjat. Emälinjoihin on otettu mukaan vuodesta 1997 alkaen
rekisteröidyt nartut ja isälinjoihin vuodesta 1993 alkaen rekisteröidyt urokset.
Mahdolliset virheet voi ilmoittaa tekijälle osoitteeseen: marikah.niemela(ät)gmail.com
(Linkit avautuvat uuteen ikkunaan.)
Paimensukuisten lapinkoirien isälinjat 1993-2009
Paimensukuisten lapinkoirien emälinjat 1997-2009
|