Katselmus | Katselmus 2012 info | Aikataulu
Hiukkavaarassa, Oulussa 21.-22.4.2012
Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran järjestyksessä 29. katselmus kokoaa mahtavan joukon paimensukuisia lapinkoiria ympäri Suomen tällä kertaa Oulun Hiukkavaaraan. Tule mukaan tähän ainutlaatuiseen tapahtumaan koiraasi näyttämään, tuttuja tapaamaan tai muuten vaan ihailemaan paimensukuisten lapinkoirien monimuotoista kirjoa.
Katselmus ei ole virallinen koiranäyttely. Katselmuksen tarkoitus on saada käsitys paimensukuisen lapinkoiran kannasta. Jokainen koira arvioidaan kirjallisesti, ja koira saa joko sinisen tai punaisen nauhan. Punaisen nauhan saaneista tuomari valitsee loppukehään noin viisi koiraa, jotka ovat paimensukuisen lapinkoiran mallikkaita edustajia tavalla tai toisella. Loppukehässä ulkomuototuomarien muodostama tuomarikollegio asettaa koirat mieleiseensä järjestykseen. Koska paimensukuisella lapinkoiralla ei ole omaa varsinaista rotumääritelmää, käytössä on seuran laatimat arvosteluohjeet, jotka olemme lähettäneet tuomareille.
Tilaisuuden ulkomuotoarvosteluihin ja kilpailuihin voivat osallistua vain paimensukuiset lapinkoirat. Myös kivesvikaiset urokset voivat osallistua ja tulla palkituiksi ulkomuotoarvioinneissa. Kaikilla alueelle tuotavilla koirilla tulee olla voimassa olevat rokotukset.
ILMOITTAUTUMINEN
Mukaan Katselmukseen pääset ilmoittautumalla joko ilmoittautumislomakkeella tai sähköisellä lomakkeella 25.3. mennessä. Ilmoittautumislomakkeita voi myös tulostaa seuran kotisivuilta. Osallistujille postitetaan ohjelma aikatauluineen viimeistään 10.4.
Sähköinen ilmoittautumislomake: http://www.ecredo.fi/lapinkoirat/
Ilmoittautumismaksu on kaikissa ulkomuotoluokissa 18 euroa, vuonna 2012 kymmenen vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat koirat ilmaiseksi. Saman omistajan kolmas, neljäs jne. alle 10-vuotias koira 12 euroa. Mölli-toko ja junior handler –kilpailu kumpikin 6 euroa, kaunein häntä –kilpailu 3 euroa. Ilmoittautumismaksut maksetaan Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran tilille Sampo Pankki FI10 8000 2906 957500. Merkitse maksun viesti-kohtaan koiran virallinen (rekisterikirjassa oleva) nimi ja kaikki ohjelmat johon se/ne osallistuu/osallistuvat.
TIEDUSTELUT
Ilmoittautuminen: Henna Hörkkö (horkko.henna(at)gmail.com, 050-3146869)
Muut asiat: Saara Lehtiniemi (saara.lehtiniemi(at)iltahamyn.net, 050-5269278)
TOKO- JA AGILITYKIERTOPALKINNOT
PLS jakaa vuosittain kiertopalkinnot parhaiten tokossa ja agilityssä menestyneille koirakoille. Koiran omistajan täytyy olla PLS:n jäsen (ohjaajan ei tarvitse olla). Näiden palkintojen jakoa varten jokaisen virallisiin toko- ja/tai agilitykilpailuihin paimensukuisen lapinkoiransa kanssa vuonna 2011 osallistuneen PLS:n jäsenen tulisi ilmoittaa kaikki kyseisen vuoden tuloksensa 28.2.2011 mennessä Päivi Päärnille (unnimus@gmail.com, Kirstinkatu 3 A 8, 00530 HELSINKI). Kiertopalkintolaskennoissa voidaan ottaa huomioon vain ilmoitetut tulokset.
ARPAJAISET
Katselmuksessa järjestetään jälleen suuren suosion saavuttaneet arpajaiset. Olisiko sinulla arpajaisiin sopivia palkintoja? Leivonnaisia, käsitöitä, koriste-esineitä yms. Arpajaisista vastaa Kirsi Maansaari , jonka kanssa voi sopia arpajaisvoittojen toimittamisesta (kirsi.maansaari(at)nokia.com). Tässä on jokaiselle helppo tapa osallistua katselmusjärjestelyihin!
TALKOOT
Katselmustalkoisiin mahtuu vielä mukaan! Kehäsihteereitä, lipunmyyjiä ja sekalaista apulaista sinne ja tänne. Mitä enemmän on porukkaa mukana, sitä lyhyempiä työjaksoja tarjolla! Ilmoittautumiset Saara Lehtiniemi
(saara.lehtiniemi@iltahamyn.net, 050-5269278).
SISÄÄNPÄÄSYMAKSU
Aikuiset 4 euroa, lapset alle 15v. 2 euroa, alle 7v. ilmaiseksi. Ilmoitetun koiran kanssa pääsee yksi henkilö ilmaiseksi.
SILMÄ- JA POLVITARKASTUKSET
Katselmuksessa on mahdollisuus tarkastuttaa virallisesti koirien silmiä sekä polvia paikanpäällä. Tarkastuksia tekee eläinlääkäri Kaisa Wickström lauantaina 21.4 klo 14-17. Mikäli haluat koirasi silmä- ja/tai polvitarkastukseen varaa aika etukäteen sähköpostitse: saara.lehtiniemi(at)iltahamyn.net
Silmätarkastus 60€, silmät+polvet 80€. Eläinlääkärillä ei ole mukana maksupäätettä, joten maksut käteisellä.
MAJOITUS
Majoituskiintiöt Katselmusta varten 20.-22.4.2012. Kaikissa kiintiön koodisana on "paimensukuinen". Kaikkiin majoituksiin ovat koirat tervetulleita. Kiintiöt on sovittu Mira Grönroosin kanssa (mira.gronroos(at)oulu.fi), mutta majoittujien on itse otettava yhteys suoraan majoituspaikkaan ja tehtävä varsinainen varaus omalla nimellään. Muita majoitusvaihtoehtoja voi etsiä netistä esimerkiksi Oulun kaupungin matkailuneuvonnan sivuilta: http://www.oulutourism.fi/.
Hotelli Holiday Inn Oulu, Kirkkokatu 3, 90100 Oulu, 08 883 9111
Oulun keskustassa. Noin 6 km Katselmuspaikalle. Yhden ja kahden hengen huoneita yhteensä 15 henkilölle.
82e / vrk / yhden hengen huone, 96e / vrk / kahden hengen huone. Majoitushintaan sisältyy buffet-aamiainen, lemmikkilisä, asiakassauna ja -uinti, autopaikoitus ja kiinteä laajakaistayhteys. Varattava viimeistään 20.3.
Virpiniemen liikuntaopisto, Hiihtomajantie 27, 90810 KIVINIEMI, 08 5614 200
Noin 25 km Katselmuspaikalle. Retkeilymajasta 6 kahden hengen huonetta (kerrossängyt). Käytävällä
yksi wc naisille ja yksi miehille. Huoneissa on salpalukitus sisäpuolella sekä lukolliset kaapit tavaroiden säilytystä varten. Retkeilymajassa on pieni keittokomero sekä yhteinen oleskelutila. Majoittujien käytössä olevat suihkut, saunat (miesten ja naisten) sekä toinen yhteinen oleskelutila sijaitsevat päärakennuksessa (käynti
ulkokautta, 10m päässä). Hinta 20e/hlö/vrk, liinavaatteet ja pyyhe 7,50e/hlö, aamupala 7e/hlö (min. 10 hlö)
Varattava viimeistään 5.4.
Motelli Pohjankievari, Eerontie 9, 90440 Kempele, 08 515 433
Noin 16 km Katselmuspaikalle. 5 yhden hengen ja 5 kahden hengen huonetta.
35e/henkilö/vuorokausi, 10e/koira/vuorokausi, 5e/aamupala/henkilö
Varattava viimeistään 5.4. (Vain 1 koira/huone)
Nallikari Lomakylä-Camping, Leiritie 10, 90510 Oulu, 044 703 1353, nallikari.camping(at)ouka.fi
Noin 10 km Katselmuspaikalta, 4 km keskustasta. 5 lomamökkiä, joissa 2 yhden hengen sänkyä tupakeittiössä sekä 1 yhden hengen sänky ja 2 lisäpatjaa parvella. Mökissä wc, suihku, ruoanlaittovälineet ja tv. Peitot, tyynyt, liinavaatteet ja pyyhkeet kuuluvat hintaan. Savuton. Hinta 82 €/mökki/vrk + lemmikkimaksu 5€/vrk (riippumatta koirien määrästä). Varattava viimeistään 13.4.
|